Vuo­si­kat­saus 2025 – Mi­tä olem­me saa­neet ai­kaan?

Lisää oppikirjoja, uusi skeittihalli, suljettu hiilivoimala, vahvempi tuki yhdenvertaisuudelle... Lue, miten vasemmistoliitto vaikutti kuluneena vuonna Helsingissä!

Vasemmistoliitto on tehnyt Helsingissä johdonmukaista ja tinkimätöntä politiikkaa valtuustokaudesta ja vuodesta toiseen kaikille kuuluvan kaupungin puolesta.

Kevään kuntavaaleissa kaupunkilaiset halusivat lisää: Helsinki kääntyi vasemmalle ja vaalivoiton myötä valtuustoryhmämme kasvoi historiallisen suureksi, 11 valtuutetusta 15 valtuutettuun. 

Olemme onnistuneet korjaamaan kaupunkipolitiikallamme oikeistohallituksen leikkauksien aiheuttamaa rumaa jälkeä. Vasemmiston valtuustoryhmä on puolustanut koulutusta ja varhaiskasvatusta, vaatinut kunnianhimoisempaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa ja painavampia taloudellisia panostuksia inhimilliseen päihdetyöhön, sekä edistänyt kulttuurin ja vapaa-ajan palveluita tasavertaisesti ympäri kaupunkia. 

 

Nostoja vuoden varrella tekemästämme työstä:

 

Koulutus, lapset ja nuoret

Lisää painettuja oppikirjoja koululaisille!

Hallitus on hylännyt amikset: ansiostamme Helsingissä ohjataan lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen hallituksen leikkausten paikkaamiseksi

Varmistimme varhaiskasvatuksen sijaisten palkkaamiseen lisää rahaa

Neuvottelimme 1.-2. luokkalaisten ryhmäkoot pienemmiksi

Koululaisuinteja ja uimaopetusta lisätään vastaamaan tarvetta – eskariuinteja on pilotoitu onnistuneesti

Koulunuorisotyötä laajennetaan edelleen ja vuonna 2026 nuorisotyöntekijöitä palkataan viiteen uuteen kouluun 

Kalasatamaan aukeaa uusi nuorisotila Rediin vuonna 2026 ja pysyvämpi uusi nuorisotalo 2029!

 

Kulttuuri ja vapaa-aika

Kulttuurin avustusmäärärahoja nostettiin merkittävästi helpottamaan helsinkiläisten taide- ja kulttuuritoimijoiden toimintaa

Neuvottelimme rahat uuteen skeittihalliin!

Jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus! Harrastusten ulkopuolelle jääville lapsille ja nuorille kohdennetaan lisärahoitusta

Itä-Helsingin kulttuuripalvelut paranevat: Stoa peruskorjataan ja tiloja laajennetaan

Jätkäsaari saa uuden uinti- ja liikuntakeskuksen, palvellen koululaisten lisäksi Länsi- ja Etelä-Helsingin asukkaita

Kasvava kaupunki tarvitsee lisää uimallastilaa: aloitteestamme Helsinki kartoittaa uimahalliverkon kehittämistä 

Tyhjiä tiloja tarjotaan jatkossa entistä paremmin kulttuurin tekijöiden käyttöön

Oulunkylän tekojään remontti valmistui vihdoin ja skrinnaamaan pääsee nyt myös plussakeleillä

Ulkokuntosaleja ja lähiliikuntapaikkoja on avattu ja kunnostettu ympäri kaupunkia, kuten Kontulassa, Pukinmäessä, Vuosaaressa, Lauttasaaressa…

Yrjönkadun uimahallin remontti on pian valmis!

 

Ilmasto ja ympäristö

Salmisaaren hiilivoimala suljettiin lopullisesti, vähentäen Helsingin päästöjä kolmanneksella (!) viime vuoteen verrattuna

Vaatimuksestamme Helsinki kiristi ilmastotavoitteitaan: vuonna 2030 päästöjen tulee olla 85 % pienemmät kuin vuonna 1990 

Luonnonsuojelualueiden määrää lisätään ja jatkossa uusia alueita perustetaan 8 vuosittain!

Helsinki laatii aloitteemme pohjalta Suomen ensimmäisen eläinten hyvinvointiohjelman!

Kouluissa tarjottavan liharuoan määrää vähennetään, tavoitteena terveellisempi ja ympäristöystävällisempi kouluruoka

Eläinten hyvinvointikeskus Helsinkiin? Kaupunki kartoittaa sopivaa sijaintia aloitteen ansiosta!

Aktivistit pelastivat Stansvikin tuholta – olemme puolustaneet aluetta jo toistakymmentä vuotta ja varmistamme, että jäljellä oleva Stansvikin metsä säästyy rakentamiselta 

 

Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja terveys

Parannamme hoitoonpääsyä: lääkäriin pitää päästä kahden viikon sisällä

Vaadimme ja saimme matalan kynnyksen päihdepalveluihin ja jalkautuvaan työhön lisää resursseja

Pitkäaikainen tavoitteemme Symppisten määrän lisäämisestä on nyt koko kaupungin yhteinen tavoite: neljäs Symppis on suunnitteilla Malmille

Kaupunki luo oman päihdepalvelustrategian ja huumekuolemien ennaltaehkäisyn ohjelman pahentuneen huumetilanteen purkamiseksi

Varmistimme asumisneuvonnan resurssit ja sen, että Helsinki sitoutuu asunnottomuusohjelmassaan tavoitteeseen poistaa asunnottomuus 2030 mennessä

Teimme ryhmäaloitteen, jossa vaadimme toimia Helsingin työttömyyskriisin ratkaisemiseksi – nopeana toimena Helsinki palkkaa mm. nuoria ja vastavalmistuneita eri hankkeisiin

Psykiatrisen erikoissairaanhoidon saatavuus on turvattava: teimme ryhmäaloitteen psykiatristen osastohoitopaikkojen lisäämisestä

Kaupunkilaisten ääni kuuluviin: jätimme aloitteen asukaspaneelien käyttämisestä poliittisen päätöksenteon tukena

Jatkamme kaupungin työntekijöiden palkkakehitysohjelmaa

 

Kaupunkiympäristö ja rakentaminen

Vastustimme HSL:n lipunhintojen korottamista ja keräsimme yli 5300 nimen vetoomuksen tueksemme; hinnat nousevat ensi vuonna demarien, kokoomuksen, perussuomalaisten ja RKP:n enemmistön päätöksellä

Vaadimme parempaa kokonaisarviointia Satamatunneli-hankkeen vaikutuksista ympäristölle, kaupunkikehitykselle ja kaupungin taloudelle

Helsingin ei tule hankinnoissaan tukea apartheidia! Esim. uusien metrojunien kilpailutukseen osallistuvien yritysten mahdolliset kytkökset ihmisoikeusrikkomuksiin tutkitaan ja tarjoaja tulee hylätä, mikäli vakavan virheen edellytykset täyttyvät

Helsingin ranta-alueille toteutetaan saavutettavien liikenneyhteyksien päässä olevia vainajien tuhkien sirottelupaikkoja

Olemme pitkäjänteisesti puolustaneet kohtuuhintaista asumista ja Orpon-Purran hallituksen leikkausten seurausten ratkomista: Hason vaikeaa tilannetta pehmennetään pääomituksella ja vaatimuksestamme Helsingin tulee edistää oman välimallin asumisen mallia

 

Vielä riittää tekemistä. Työ jatkuu vuonna 2026!