Said Ahmed näkee, että kansainvälistyvässä maailmassa monikulttuurisuus on Helsingille myös kilpailuetu. Tänne muuttaa osaajia ympäri maailmaa, täällä on esimerkiksi englanninkielisiä kouluja ja päiväkoteja.
Samaan aikaan tarvitaan kuitenkin myös koko ajan yhdenvertaisuutta edistäviä toimia, joiden tekemistä Said Ahmed pitää Helsingin velvollisuutena. Yksi tällainen toimi on hänen aloitteestaan tehty kokeilu anonyymistä rekrytoinnista. Nimetöntä palkkaamista kokeiltiin viime vuonna 12 eri alalla, ja kokemukset pilotista olivat niin hyviä, että kokeilu sai jatkoa.
Helsinki on siis toiminut ja toimii rekrytoinnissa yhdenvertaisuuden mallikaupunkina. Moni muu kaupunki on nyt virittelemässä samanlaisia aloitteita. ”Minuun on oltu yhteydessä Tampereelta, Turusta, Espoosta, ja vasemmistoliiton valtuutetut muista kunnista ovat kysyneet, voivatko he käyttää samaa pohjaa. Yhdenvertaisuus etenee kaupunkitasolla yksi kaupunki kerrallaan”, hän iloitsee.
Ensi valtuustokauden polttavimpina asioina Said Ahmed luettelee työttömyyden hoitamisen, segregaation ennalta ehkäisyn ja erityisesti nuorten mielenterveyspalveluiden parantamisen. Huolta tulevasta aiheuttaa kotihoidon tuen Helsinki-lisän leikkaaminen, sillä siitä ei tehty minkäänlaista vaikutusarviota. Pelkona on, että 200 euron leikkaus iskee pahiten jo muutenkin heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa oleviin ihmisiin.
Keskeistä on niin ikään asuntopolitiikka, kun Helsinkiin muuttaa koko ajan uusia ihmisiä ja tuloista menee suuri osa asumiseen. ”Olisi rakennettava monipuolisesti ja luontoarvoista tinkimättä niin, että ihmisillä on varaa asua mieluiten joukkoliikenteen varrella.”
”Pitää ymmärtää, että maailma muuttuu ja monimuotoistuu. On erilaisia ja erikokoisia perheitä, on erilaisia tapoja asua. Korona toi päivänvaloon, että muunkieliset asuvat paljon ahtaammin kuin suomen- ja ruotsinkieliset. Ei ole mitään järkeä, että iso perhe asuu ahtaasti pienessä asunnossa.”
Kotouttamisessa ja maahanmuutossa hän pitää tärkeänä, että jokainen, joka muuttaa Helsinkiin, voi kokea olevansa helsinkiläinen. ”Minulla on moninainen identiteetti, olen samaan aikaan itähelsinkiläinen, suomalainen, somalialainen ja muslimi, puhun monia kieliä, ymmärrän monia kulttuureita. Kasvoin Pohjois-Karjalassa Kontiolahdella, mutta koen Helsingin kotikaupungikseni. En halua, että puhutaan ihmisistä luokittelemalla ’me’ ja ’he’, vaan että säilyy me-henki.”
”Kaikki järkevät ihmiset ovat samaa mieltä siitä, että onnistunut kotouttaminen palvelee meitä kaikkia. On viisasta auttaa kotouttamisprosessissa olevia ihmisiä, että he pääsevät elämässä eteenpäin, oppivat kielen ja tulevat mukaan rakentamaan meidän kaupunkiamme”, Said Ahmed korostaa.
Tärkeintä hänen mielestään on hyvä ja vastaanottava asenne. Kun on hyvä ilmapiiri, on helppo kotoutua. ”Jos ollaan torjuvia, puhutaan ihmisistä kielteiseen sävyyn, nähdään heidät aina uhkakuvien kautta kuluerinä ja ulkopuolisina, niin silloin myös kotouttaminen epäonnistuu.”
”Siksi on keskeistä, että edistetään pääsyä työelämään ja koulutukseen sekä kielen mahdollisimman nopeaa oppimista. Tarvitaan yhteisöllisyyttä, koska kieltä ei opita niin, että ollaan jossain yksin ja käydään kielikurssilla. Kieli opitaan muiden kanssa. Eri kaupunginosissa on jo nyt naapureiden kesken yhteisöllistä toimintaa, ja kaupunki voisikin toimia mahdollistajana niin, että eritaustaiset perheet tekisivät yhdessä jotain ja tutustuisivat toisiinsa”, Said Ahmed visioi.
Said Ahmed teki viime valtuustokaudella aloitteen, että valtuuston kokouksissa olisi viittomakielen tulkkaus. Aloite meni läpi, mutta käytännössä hienosäätöä tarvitaan vielä.
”Yhdenvertaisuus on myös tällaisia pieniä asioita, joita voi korjata yksitellen. Kannattaa huomata, että joillekin ne voivat olla tosi isoja asioita. Esimerkiksi kriisiaikana viittomakielen tulkkeja ei ollut paikalla, kun pormestari piti viikoittain koronatiedotustilaisuuksia. Pitäisi aina varmistaa, ettei yksikään ihminen jää tiedonsaannin ulkopuolelle. Jokaisella on oikeus saada tietoa siitä, mitä omassa kunnassa tapahtuu.”
Haastattelu on julkaistu Vasen-lehdessä 2021. Teksti: Greetta Lamminen, kuvat: Pinja Nikki