Onko Helsinki ilmastoystävällinen kaupunki? Kivelän mukaan kyllä ja ei.
”Helsingissä halutaan aidosti tehdä ilmastotyötä, ja paljon on tehtykin, tärkeimpänä Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma. Helsingin ilmastovahti -nettisivustolta kaupunkilaiset voivat reaaliaikaisesti seurata, miten toimenpiteet etenevät, mikä on niiden painoarvo, kuka vastaa toteutuksesta ja miten kaukana ollaan tavoitteesta”, Kivelä sanoo.
Kaupungin strategiassa siis lähdetään kunnianhimoisista ilmastotavoitteista.
”On kuitenkin kysyttävä, ovatko kaupungin energiajärjestelmän, rakentamisen, rakennuskannan, liikenteen ja kuluttamisen päästöt kestävällä tasolla. Silloin nähdään, että tarvitaan vielä paljon työtä, päätöksiä ja suurta rakennemuutosta, jotta voisi sanoa Helsingin olevan aidosti kestävä kaupunki.”
Muun luonnonsuojelun kannalta on Kivelän mukaan keskeistä luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.
”Helsinki on monella tapaa ainutlaatuinen pääkaupunki. Täällä on paljon todella upeaa kaupunkiluontoa: meri, metsät, saaret, Vantaanjoki. Korona-aika on korostanut lähiluonnon ja virkistysalueiden säästämisen merkitystä ihmisille.”
Kivelä sanoo, että kaavoituksessa ja kaupunkisuunnittelussa pitäisi enemmän arvottaa olemassa olevia viheralueita, kun päätetään, rakennetaanko vai säästetäänkö.
”Helsingissä on ollut monia maankäytön konflikteja. Esimerkiksi Kruunuvuorenrannassa tarvittiin hallinto-oikeuden päätös kaavan kumoamiseksi, kun vasemmistoliitto ei saanut muita ryhmiä suojelun taakse.”
Yksi ongelma on Kivelän mukaan se, ettei kaavoituskohteiden luontoarvoista kerätä tarpeeksi tietoa. ”Jos ei ole kattavasti kartoitettu luontoa, ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä on arvokasta.”
Asuntojen määrää voi Kivelän mielestä lisätä tiivistämällä jo rakennettuja alueita. Arvokkaisiin luontokohteisiin ei kerta kaikkiaan saa rakentaa. ”Totta kai Helsingissä tarvitaan asuntoja, mutta myös luonnon monimuotoisuus on vastuullamme.”
”Esimerkiksi Keskuspuistoa on vähä vähältä päätetty nakertaa niin yleiskaavassa kuin Helsinki Garden -suunnitelmassa. Vasemmistoliitto ainoana isoista puolueista puolusti Keskuspuistoa molemmissa päätöksissä.”
Kaikki luonnonsuojelu ei ole Kivelän mukaan ensisijaisesti rahasta kiinni, vaan poliittisesta tahdosta. Ruuhkamaksut eivät välttämättä ole miljoonainvestointi ja energiatehokkuuden lisääminen kaupungin omissa rakennuksissa tuo vain säästöjä. Raha ei ole suurin kysymys myöskään autojen ja tilojen yhteiskäytössä, kiertotalouden edistämisessä tai siinä, mitä kaupungin laitoksissa syödään.
”Totta kai rahaa tarvitaan esimerkiksi energiajärjestelmän muuttamiseen päästöttömäksi tai joukkoliikenteen lipunhintojen alentamiseen. Uudet raideinvestoinnit ovat valtava investointi, mutta niitä tarvitaan kaupungin kasvaessa, jotta liikenne ei jäisi henkilöautojen varaan”, Kivelä korostaa.
Mitä on se reilu siirtymä?
Vasemmisto puhuu ympäristöpolitiikassa reilusta siirtymästä, mutta mitä se oikein tarkoittaa?
”Yhteiskunta täytyy jälleenrakentaa niin, että se kunnioittaa ympäristön asettamia reunaehtoja, oli kysymys ilmaston lämpenemisestä, sukupuuttoaallosta tai resurssien tuhlaamisesta. On rakennettava uusiksi koko se normaali elämä, johon olemme tottuneet”, sanoo vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ympäristöpoliittinen asiantuntija Laura Kolehmainen.
Tarvittava ponnistus on Kolehmaisen mukaan verrattavissa sodanjälkeiseen jälleenrakentamiseen, jossa samalla luotiin hyvinvointivaltio.
”Samalla tavalla tämä ekologinen jälleenrakentaminen on tehtävä reilusti.
Vasemmisto ei voi pitää mitään yhteiskunnallista uudistusta hyväksyttävänä, jos siinä ei pyritä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäämiseen. Siirryttäessä fossiilitaloudesta uuteen talouteen on samalla korjattava eriarvoistava tulonjakopolitiikka.”
Kolehmainen korostaa, ettei vihreiden valintojen pidä olla identiteettikysymys.
”Ei pidä jakaa ihmisiä hyviksiin ja pahiksiin eli niihin, joilla on varaa, resursseja ja halua elää kestävästi sekä niihin, joilla ei ole. Ympäristökriisin torjunta ei voi jäädä yksilön hyvän tahdon ja aktiivisuuden varaan. Sellainen ei ole reilua, se johtaa syyllistämiseen, se jakaa yhteiskuntaa ja vuosikymmenet markkinaehtoisia ympäristötoimia ovat osoittaneet, ettei tarvittava muutos synny läheskään riittävällä vauhdilla ja riittävän laajana, jos on syntyäkseen lainkaan.”
Kolehmaisen mukaan keskeisessä osassa on valtio: kun rakennetaan yhteiskunta lähtökohdiltaan kestäväksi, ei kansalaisen tarvitse erikseen valita kestävää vaihtoehtoa, vaan se on osa arkea.
”Hyvä esimerkki reilusta siirtymästä on liikenne. Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan polttoaineen veronkorotus ja tieliikenteen päästökauppa ovat vaikuttavimmat liikenteen päästövähennystoimet. On täysin mahdollista kompensoida niistä pieni- ja keskituloisille aiheutuvat menetykset kohtuullisin kustannuksin ja vähällä byrokratialla.”
Helsingissä tämä tarkoittaa panostamista joukkoliikenteeseen, jotta se olisi asukkaille halvempaa. Vastaavalla tavalla tämä koskee Kolehmaisen mukaan julkisia hankintoja, kaupungin laitoksissa tarjottavaa ruokaa tai rakennusten lämmittämiseen käytett vää energiaa.
”Reilu siirtymä maksaa varmasti rahaa, mutta se pitää joka tapauksessa toteuttaa planetaaristen reunaehtojen vuoksi”, Kolehmainen korostaa.
Haastattelu on julkaistu Vasen-lehdessä 2021. Teksti: Arto Huovinen, kuvat: Pinja Nikki