Tämän valtuustokauden slogan on ollut Maailman toimivin kaupunki. Slogan komeilee lukuisten rakennushankkeiden infotauluilla ja tulee vastaan katukuvassa tiiviisti. Mutta onko se muuttunut konkretiaksi myös ihmisten arjessa? Riippuu siitä, kenen näkökulmasta asiaa tarkastelee.
Mitä maailman toimivin kaupunki merkitsee vanhemmalle, joka kamppailee sen eteen, että hänen lapsensa saisi erityistä tukea koulussa? Tai omaiselle, joka näkee päivästä toiseen vaivaa, että hänen läheisensä pääsisi mielenterveyspalveluiden piiriin ja saisi hoitoa tarpeeksi pitkään eikä vain hetkeksi? Entä mitä maailman toimivin kaupunki merkitsee vanhuspalveluiden kotihoidon työntekijälle, jonka asiakkaat vaihtuvat liian tiuhaan ja eikä heidän parissaan ehdi viettää tarpeeksi aikaa? Onko kaupunki toimiva niissä laitakaupungin lähiöissä, joiden ostarit ja asemanseutu rapistuvat ja lähipalvelut häviävät?
Helsingillä olisi ollut varaa huolehtia siitä, että maailman toimivin kaupunki koskee jokaista aluetta ja jokaista helsinkiläistä. Talous on edelleen erittäin vahvalla pohjalla. Kasvua tukevat investoinnit ovat kasvaneet rajusti varsinkin tällä valtuustokaudella. Paradoksaalista on se, että suhteessa investointimenojen kasvuun, lainakantaa per asukas on pienennetty jopa liian tehokkaasti. Helsinki olisi voinut tehdä myös toisenlaisen valinnan: Se olisi voinut pienentää lainakantaa maltillisemmin ja käyttää enemmän rahaa sosiaalisiin investointeihin, kuten koulutukseen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin.
Jotta kaupunki olisi aidosti maailman toimivin jokaiselle, me tarvitsemme rohkeampaa ja vaihtoehtoista ajattelua perinteisen talouskuriajattelun sijaan, joka istuu huonosti rikkaaseen Helsinkiin. Ei ole välttämätöntä tehdä ylikireitä budjetteja, joissa palveluihin ei resurssoida tarpeen mukaan. Ei ole välttämätöntä tuottaa palvelut niin halvalla kuin mahdollista, jotta Helsinki näyttäisi kuntavertailuissa mallioppilaalta. Ei ole välttämätöntä ottaa käyttöön tuottavuustavoitetta, joka leikkaa palveluita mekaanisesti. On arvovalinta rahoittaa palvelut niin, että ne ovat laadukkaita ja saavutettavia ja että työntekijät voivat hyvin.
Helsinki on Suomen rikkain kaupunki. Vuosien 2013-2020 välisenä aikana Helsingin kaupunki on tehnyt yhteensä 2,5 miljardin tuloksen. Samaan aikaan strategian arvioinneissa on todettu, että lasten ja nuorten syrjäytymiseen ja eriarvoisuuteen ei ole päästy puuttumaan toivotulla tavalla ja segregaatio syvenee. Tämä yhtälö ei voi enää jatkua!
Koronapandemia on koetellut Helsinkiä maan mittakaavassa rajusti. Koronanhoidossa ja sen koordinaatiossa Helsinki on erilaisten konsulttiselvitysten perusteella selvinnyt hyvin. Mutta siitä meillä ei ole tarpeeksi tietoa, miten kaupunkilaiset ovat selvinneet pandemiasta. Siksi tarvitsemme myös syvääluotaavaa tieteellistä tutkimusta siitä, miten korona on koetellut eri väestöryhmiä, jotta haavojen parantaminen olisi nopeampaa. Emme edes tiedä tarkalleen, missä kaikkialla on syntynyt hoiva- ja hoitovelkaa.
Helsingin tulee nousta koronapandemiasta yhdessä. Se edellyttää, että investoimme rohkeasti sosiaaliseen hyvinvointiin, koulutukseen ja terveyteen. Tarvitsemme kulttuurin ja taidekentän nopean elvyttämisohjelman. Helsingillä on vastuu siitä, että pääkaupungissa kulttuuri- ja taidekentän toimijat eivät joudu enää pelkäämään, miten he tulevat toimeen huomenna.
Meillä on Helsingissä varaa siihen, että jokaisella lapsella ja nuorella on hyvä olla koulussa ja mahdollisuus harrastaa, että jokainen vanhus tulee hoidetuksi oikeudenmukaisesti ja että rakenteet ympärillämme tukevat hyvän elämän edellytyksiä ihan jokaiselle.
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo