Helsingin Vasemmistoliitto lahjoittaa Asunnottomien yö -tapahtumaa koordinoivalle Vailla vakinaista asuntoa ry:lle 800 euroa kansalaisliikkeen pitkään jatkuneen arvokkaan työn tueksi.
Summa vastaa noin euroa jokaista helsinkiläistä asunnotonta kohden: vuonna 2024 Helsingissä oli lähes 800 yksinelävää asunnotonta asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n julkaiseman selvityksen mukaan.
Asunnottomuus on kääntynyt Suomessa kasvuun ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen, viimeisimpien tietojen mukaan nyt jo toista vuotta peräkkäin. Asiantuntijoiden mukaan suurin syy asunnottomuuden lisääntymiseen on hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan.
Helsingissä vasemmistoliitto on johdonmukaisesti pitänyt huolen siitä, että asunnottomuuden ratkaiseminen ei jää taka-alalle. Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa on sitouduttu määrätietoiseen työhön asunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Tällä valtuustokaudella laaditaan uusi asunnottomuusohjelma tavoitteen saavuttamiseksi.
Asunnottomien yön päätapahtumaa vietetään huomenna perjantaina 17.10.2025 Helsingissä Kansalaistorilla klo 14.50 alkaen. Ohjelmaan kuuluu muunmuassa live-musiikkia, ruokatarjoilua, asiantuntijoiden puheenvuoroja sekä politiikkapaneeli klo 16.30. Paneelikeskusteluun osallistuu kansanedustajia eri puolueista. Vasemmistoliittoa edustaa puolueen puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Minja Koskela.