Helsinkiläinen Minja Koskela on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja toisen kauden kaupunginvaltuutettu. Vasemmistoliiton puoluevaltuusto valitsi Koskelan vasemmistoliiton puheenjohtajaksi neuvoa-antavan jäsenäänestyksen jälkeen lokakuussa 2024.
”Minja on puolueen puheenjohtajana toimiessaan osoittanut, että hän on pystyvä, paneutunut ja erittäin motivoitunut hoitamaan puolueen puheenjohtajan tehtävää. Hän on niin kansanedustajana kuin puolueen johdossa vastustanut määrätietoisesti ja väsymättä hallituksen läpi ajamia leikkauksia, jotka ovat vaikeuttaneet laajan ihmisjoukon elämää opiskelijoista eläkeläisiin, ja tuonut ansiokkaasti esiin tapoja tehdä oikeudenmukaista, solidaarista ja samalla ympäristön kannalta kestävää politiikkaa”, toteaa Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Katri Kangas.
”Minja toimii johdonmukaisesti puolueemme yhteisten arvojen pohjalta ja osoittaa, että puolueella on vahva ja selkeä linja tulevaisuuteen. Puolueen kannatuksen positiivinen nousuvire kertoo, että meidän viestimme tavoittaa ihmiset. Minjan johdolla on hyvä jatkaa kohti seuraavia eduskuntavaaleja”, Kangas jatkaa.
Vasemmistoliiton puoluekokous järjestetään 21.–23.11.2025 Vantaalla. Puoluekokouksessa keskustellaan ja päätetään puolueen linjauksista, ohjelmista ja muista merkittävistä asioista sekä valitaan puolueen johto puoluekokousten väliselle ajalle. Äänivaltaisia puoluekokouksessa ovat puoluekokousedustajat.
Lisätietoja:
Iija Eloranta
Viestintäasiantuntija ja ryhmäsihteeri
Helsingin Vasemmistoliitto
iija.eloranta@vasemmistoliitto.fi
p. 040 6266 007