Helsinkiä on pitkään pidetty kansainvälisesti poikkeuksellisena kaupunkina. Vaikka eri kaupunginosien välillä on ollut eroja, ne eivät ole muodostuneet yhtä jyrkiksi kuin monissa muissa suurkaupungeissa. Kaupunkimme vahvuus on ollut, että erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset ovat voineet asua samoilla alueilla ja käyttää samoja palveluja.
Viime vuosien kehitys on kuitenkin herättänyt aiheellista huolta. Helsingin omien arvioiden mukaan alueellinen eriytyminen eli segregaatio ei ole pysähtynyt. Tulotasoon, työllisyyteen, koulutukseen ja hyvinvointiin liittyvät erot kaupunginosien välillä ovat kasvaneet, ja erityisesti lasten ja nuorten todellisuudet ovat eriytyneet toisistaan.
Segregaatio ei ole vain kaupunkisuunnittelun tai asumisen kysymys. Kyse on siitä, miten hyvin yhdenvertaisuus toteutuu Helsingissä. Jos hyvinvointi, koulutusmahdollisuudet ja turvallisuuden kokemus alkavat kasautua eri tavoin eri alueille, vaarana on, että myös ihmisten tulevaisuudennäkymät eriytyvät.
Miksi segregaatiosta kannattaa olla huolissaan?
Alueellinen eriytyminen näkyy usein ensimmäisenä tilastoissa, mutta sen vaikutukset tuntuvat ihmisten arjessa. Kun samalle alueelle kasautuu työttömyyttä, pienituloisuutta ja muita hyvinvoinnin haasteita, myös palvelujen tarpeet kasvavat. Samalla alueiden maineet voivat eriytyä tavalla, joka vaikuttaa siihen, miten ihmiset kokevat oman asuinalueensa tai miten ulkopuoliset alueeseen suhtautuvat.
Erityisen huolestuttavaa on lasten ja nuorten näkökulma. Tutkimuksissa on havaittu, että asuinalueella voi olla vaikutusta esimerkiksi oppimistuloksiin, koulutuspolkuihin ja osallisuuden kokemukseen. Siksi segregaation ehkäiseminen ei ole vain tämän päivän ongelmien ratkaisemista, vaan investointi tulevien sukupolvien mahdollisuuksiin.
Vasemmistoliitolle kyse on ennen kaikkea yhdenvertaisuudesta. Jokaisella helsinkiläisellä tulee olla mahdollisuus laadukkaisiin palveluihin, viihtyisään naapurustoon ja hyvään elämään riippumatta siitä, missä kaupunginosassa hän asuu. Olemme pitkäjänteisesti ajaneet segregaation vastaisia toimia ja tämän valtuustokauden alussa onnistuimme saamaan Helsingin kaupunkistrategiaan segregaation ehkäisemisen koko kaupungin tavoitteeksi.
Mitä Helsinki aikoo tehdä?
Kaupunki on valmistellut vuosille 2026–2029 uuden ohjelman segregaation ehkäisemiseksi. Sen lähtökohtana on tunnistaa ne alueet, joilla haasteet kasautuvat, ja kohdentaa niille enemmän tukea ja resursseja.
Keskeinen painopiste on lasten ja nuorten hyvinvoinnissa sekä oppimisen tukemisessa. Kaupunki pyrkii ehkäisemään koulujen välistä eriytymistä ja vahvistamaan lasten perustaitoja, kuten luku- ja kirjoitustaitoa. Varhaiskasvatuksen, koulujen ja nuorisotyön roolia halutaan vahvistaa erityisesti alueilla, joissa tuen tarve on suurin.
Myös harrastusmahdollisuuksien merkitys tunnistetaan aiempaa paremmin. Jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla mahdollisuus mielekkääseen vapaa-aikaan riippumatta perheen tulotasosta tai asuinalueesta. Harrastukset eivät ole vain vapaa-ajan toimintaa, vaan ne vahvistavat osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia.
Kotoutumisen tukeminen on toinen tärkeä osa ohjelmaa. Helsinki on yhä monimuotoisempi kaupunki, ja onnistunut kotoutuminen hyödyttää koko kaupunkia. Kielen oppimisen, koulutuksen, työllistymisen ja yhteiskuntaan osallistumisen tukeminen ovat keskeisiä keinoja ehkäistä eriarvoisuuden kasautumista.
Myös asuntopolitiikalla on merkitystä
Segregaatiota ei kuitenkaan ratkaista pelkästään palveluilla. Yksi Helsingin tärkeimmistä vahvuuksista on ollut pitkäjänteinen asuntopolitiikka, jonka tavoitteena on sijoittaa erilaisia asumismuotoja eri puolille kaupunkia.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että samalla alueella voi olla omistus-, vuokra- ja valtion tukemia asuntoja. Monipuolinen asuntokanta ehkäisee tehokkaasti sitä, että kaupunginosat eriytyisivät voimakkaasti tulojen tai sosiaalisen aseman perusteella.
Tulevina vuosina tämän periaatteen merkitys korostuu entisestään. Jos eri tuloisten ihmisten asuminen jakautuu yhä voimakkaammin varakkaimmille tai pienituloisimmille alueille, myös segregaation riskit kasvavat.
Kaupunkiuudistus jatkuu
Monet tulevista toimista kohdistuvat kaupunkiuudistusalueille, kuten Mellunkylään, Malmille, Kannelmäki–Malminkartanoon ja Meri-Rastilaan. Näillä alueilla kaupunki jatkaa pitkäjänteistä työtä, jossa yhdistyvät ympäristön parantaminen, palvelujen kehittäminen, uusien asuntojen rakentaminen sekä asukkaiden osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen.
Kaupunkiuudistuksen tavoitteena ei ole muuttaa alueita niiden asukkaista huolimatta, vaan kehittää niitä yhdessä asukkaiden kanssa. On tärkeää, että ihmiset voivat vaikuttaa oman asuinalueensa tulevaisuuteen ja kokea kuuluvansa yhteiseen kaupunkiin.
Segregaation ehkäisy vaatii myös valtiolta toimia
Alueellinen eriytyminen ei koske vain niitä kaupunginosia, joissa haasteet ovat suurimmat. Kyse on koko Helsingin tulevaisuudesta. Kaupunki, jossa eri taustoista tulevat ihmiset kohtaavat arjessaan, on sosiaalisesti kestävämpi, turvallisempi ja oikeudenmukaisempi kuin kaupunki, jossa hyvinvointi jakautuu yhä selvemmin alueittain.
Vaikka Helsinki ottaa käyttöön monia keinoja segregaation ehkäisemiseksi, kaupunki ei voi ratkaista ongelmaa yksin. Alueellinen eriytyminen liittyy läheisesti myös valtakunnalliseen sosiaalipolitiikkaan, työmarkkinoihin ja tuloerojen kehitykseen. Pääkaupungissa on koko maan kallein alue asua ja kun työttömyys ja pienituloisuus lisääntyy tai sosiaaliturvaa heikennetään, vaikutukset asukkaisiin näkyvät myös kaupungin aluekehityksessä. Siksi segregaation ehkäiseminen edellyttää kaupungin toimien rinnalle valtion politiikkaa, joka kaventaa tuloeroja, vahvistaa sosiaaliturvaa, tukee kohtuuhintaista asumista ja parantaa ihmisten mahdollisuuksia kouluttautua ja työllistyä.
Kun pienituloisilla perheillä on paremmat edellytykset toimeentuloon ja osallisuuteen, vähenee myös hyvinvoinnin ja huono-osaisuuden kasautuminen tietyille alueille. Segregaation ehkäisy ei siis ole vain kaupunkipolitiikkaa, vaan osa laajempaa tavoitetta rakentaa oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.
Segregaation ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä, riittäviä resursseja ja poliittista tahtoa. Se ei tuota tuloksia yhdessä vaalikaudessa, mutta juuri siksi työtä on tehtävä määrätietoisesti nyt. Helsingin tulee jatkossakin olla kaupunki, jossa asuinalue ei määritä ihmisen elämän olosuhteita.
5.6.2026
Mia Haglund
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen jäsen
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja