Va­sem­mis­to­lai­nen lu­ku­pii­ri

Kesäkuussa vasemmistolaisessa lukupiirissä keskustellaan Emmi Itärannan romaanista Kuunpäivän kirjeet. Tilaisuudessa kahvia, teetä ja vegaanisia tarjoiluja. Tervetuloa mukaan!

Vasemmistolainen lukupiiri kokoontuu keskustelemaan yhteisesti luetusta teoksesta. Kirjan lukemisesta on hyötyä, mutta se ei ole pakollista.

Kesäkuun lukupiirissä käsittelemme Emmi Itärannan romaania Kuunpäivän kirjeet (Teos). Tarjolla on kahvia, teetä ja pientä vegaanista purtavaa. Tilaisuus alkaa klo 18.00 Hermannin kerholla osoitteessa Hämeentie 67 ja sisään tilaan pääsee klo 17.30 alkaen.

Tilaisuuden järjestävät Pasilan-Vallilan Vasemmisto ja Vasemmistolinkki.

Kirjasta: Aurinkokunta on ihmisen valtakunta, jonka kaivokset, tehtaat ja viljelmät hyödyntävät taivaankappaleita uuraasti ja järjestelmällisesti. Siirtokuntien väliset luokkaerot tuntuvat perheissä ja tuntemattomien välillä; Maasta pois päässeet eivät halua sinne takaisin. Lumi Salo etsii puolisoaan. Sol, kasvitieteilijä, ei ole saapunut jälleennäkemiseen, ei seuraavaankaan tapaamiseen, rikosta epäillään, terrorismista huhutaan. Solin perhe ei osaa tai halua kertoa mitään. Vaillinaisen tiedon varassa Lumi joutuu etsimään Solia muistikirjan sivuilla, sanoin, ja vieläkin syvemmältä, parantajien maailmasta – monet suhtautuvat Lumin ammattiin skeptisesti, Solkin. Mihin Sol on kadonnut, mihin sekaantunut? Kenet hän tuntee? Kuka hän oikeastaan on? Emmi Itärannan kolmas romaani Kuunpäivän kirjeet avaa synkkyydessäkin uskomattoman kauniin avaruuden ja kielen, joka kurkottaa kohti jotain mennyttä ja yhteistä. Niin Solin kuin oikean kodin kaukaisuus luovat romaaniin päättäväisen haikean vireen, joka rivi riviltä kysyy: Mikä kaikki on liian kaukana, ja minkä voimme vielä pelastaa?



Muut tapahtumat

Ke­sä­kuu

23.06.2026   |   Outrun Cafe, Helsinki

Po­liit­ti­nen kie­li­kah­vi­la | Po­li­tical Lan­gua­ge Ca­fe

Practice Finnish at your own level, discuss current political topics, and meet new people in an open and welcoming space at Outrun Cafe Pasila!

Lue lisää

27.06.2026   |   Helsinki

Hel­sin­ki Pri­de

Tule marssimaan yhdessä yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta! 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️ Helsingin Vasemmistoliitolla ei ole tänä vuonna omaa kävelyblokkia, mutta kutsumme sateenkaarioikeuksien puolustajat ja liittolaiset kerääntymään avoimeen blokkiin sekä moikkaamaan meitä teltalle Kolmen sepän aukiolle.

Lue lisää

28.06.2026   |   Lillkallvikinpuisto, Helsinki

Po­li­tiik­ka­pik­nik Vuo­saa­res­sa

Pride-viikon kruunaa sunnuntainen puistopiknik aurinkoisessa Vuosaaressa toverien kesken. Ota mukaan piknik-viltti jos sellainen löytyy. Tapahtuma on kaikille avoin ja järjestetään säävarauksella!

Lue lisää

Hei­nä­kuu

05.07.2026   |   Hakaniementori, Helsinki

Telt­ta Ha­ka­nie­men maa­lais­mark­ki­noil­la

Helsingin Vasemmistoliitto telttailee perinteisesti Hakaniemen maalaismarkkinoilla aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tervetuloa juttelemaan! Tavattavissa kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Mai Kivelä klo 11-12 sekä varavaltuutettu Sakari Bister klo 11 alkaen.

Lue lisää

09.07.2026   |   Juttutupa, Helsinki

Hei­nä­kuun Af­ter Work Jut­tu­tu­vas­sa

Helsingin Vasemmistoliiton After Workeilla eli niin sanotusti töiden jälkeisessä jutustelutapahtumassa puhutaan ihan siitä, mistä ihmiset haluavat. Varsin usein politiikasta. Tervetulleita ovat kaikki vasemmistoliiton jäsenet ja puolueen toiminnasta kiinnostuneet!

Lue lisää

18.07.2026   |   Lammassaari, Helsinki

Läh­de lin­tu­ret­kel­le Lam­mas­saa­reen

Kaikkien vasemmistolaisten yhteinen Politiikkapaja järjestää yhdessä Itäväylän Vasemmiston ja Vasemmistolinkin kanssa linturetken Helsingin Lammassaareen. Aloitamme bongaamalla asiantuntevan oppaan johdolla seudun vasemmistolaisimmat kahlaajat Lammassaaren ruovikosta. Pitkospuilta siirrymme urbaanin ympäristön halki Arabianrannan olutravintola Oljenkorteen, jossa päätämme päivän poliittiseen muutospuheeseen ja yhteisen toiminnan suunnitteluun.

Lue lisää

Elo­kuu

02.08.2026   |   Hakaniemen tori, Helsinki

Telt­ta Ha­ka­nie­men maa­lais­mark­ki­noil­la

Helsingin Vasemmistoliitto telttailee perinteisesti Hakaniemen maalaismarkkinoilla aina kuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tervetuloa juttelemaan! Tavattavissa kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Mai Kivelä klo 12-13. .

Lue lisää

13.08.2026   |   Juttutupa, Helsinki

Elo­kuun Af­ter Work Jut­tu­tu­vas­sa

Helsingin Vasemmistoliiton After Workeilla eli niin sanotusti töiden jälkeisessä jutustelutapahtumassa puhutaan ihan siitä, mistä ihmiset haluavat. Varsin usein politiikasta. Tervetulleita ovat kaikki vasemmistoliiton jäsenet ja puolueen toiminnasta kiinnostuneet!

Lue lisää

29.08.2026   |   Hansaterminaali, Helsinki

Vuo­saa­ren sa­ta­ma­päi­vä

Iloinen koko perheen tapahtuma Vuosaaressa. Vasemmisto telttailee tapahtumassa, tervetuloa juttelemaan!

Lue lisää

30.08.2026   |   Vuosaarenhuippu, Niinisaarentie, Helsinki

Luon­to­ret­ki Vuo­saa­ren­hui­pul­le, mu­ka­na Mai Ki­ve­lä ja Ami Vär­tö

Retkellä tutustutaan alueen luontoon ja keskustellaan ympäristöpolitiikasta. Retkeä vetää Vuosaarenhuipulla metsänhoitotyöntekijänä työskentelevä Lassi Heinilä ja mukana keskustelemassa ovat kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Mai Kivelä sekä itähelsinkiläinen varavaltuutettu Ami Värtö. Tervetuloa mukaan!

Lue lisää

Syys­kuu

05.09.2026   |   Hyväntoivonpuisto, Helsinki

Jät­kä­saa­ren Hy­vän tuu­len fest

Vasemmisto telttailee Jätkäsaaressa Hyvän tuulen festeillä, jätkäsaarelaisten ja ruoholahtelaisten yhteisessä asukasjuhlassa. Tervetuloa moikkaamaan!

Lue lisää