Helsingin Vasemmistoliitto Helsinki Pride -kulkueessa
Helsinki Pride -kulkue, jo perinteeksi muodostunut äänekäs ja värikäs mielenilmaus yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden puolesta, marssii jälleen lauantaina 28.6.
Helsingin Vasemmistoliitto on perinteisesti marssinut kulkueessa omassa blokissaan, mutta tänä vuonna Helsinki Pride -yhteisön hallitus on muuttanut linjaustaan eduskuntapuolueiden osallistumisesta kulkueeseen ja puistojuhlaan. Uudistuksen myötä puolueet ja niiden alajärjestöt voivat osallistua yhteiseen Politicians with Pride -kävelyblokkiin, jonka paikkamäärä on rajattu 50 henkilöön per puolue.
Vasemmistoliitto on ilmoittautunut mukaan Politicians with Pride -kävelyblokkiin ja Helsingistä blokissa marssii mm. kansanedustajia, kaupunginvaltuutettuja sekä piirihallituksen edustajia.
Kutsumme kaikkia tovereita lämpimästi liittymään kulkueen perällä olevaan avoimeen blokkiin. Uudistuksen myötä kulkueessa tulee välttää suuria puoluetunnuksia kuten banderolleja, mutta viirit ja liput ovat sallittuja.
Ilmoitamme vielä sosiaalisessa mediassa sekä tässä tapahtumakalenterijulkaisussa vasemmistolaisten tarkemman lähtösijainnin Senaatintorilla tapahtumaviikolla.
Helsinki Pride -kulkueen ja puistojuhlan esteettömyystiedot
🩷❤️🧡💛💚🩵💙💜🖤🩶🤍🤎