Huumeiden käyttö on Suomessa kasvanut jo pitkään. Viime vuosina erityisesti alfa-PVP on tehnyt ongelmasta näkyvän tavalla, jota ei ole voitu enää sivuuttaa. On tärkeää ymmärtää, ettei kyse ole yhden aineen aiheuttamasta kriisistä, vaan paljon syvemmästä ja pitkäkestoisesta ilmiöstä.
Helsingissä on tehty toimenpiteitä tilanteen haltuun ottamiseksi, ja moni niistä on oikeansuuntainen. Samalla meidän on tunnustettava todellisuus: huumetilanteen ratkaisemiseen ei ole hopealuotia.
Kyse ei ole vain riippuvuudesta yhteen päihteeseen. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta, johon nivoutuvat pahoinvointi, mielenterveyden haasteet, köyhyys, asunnottomuus, yhteiskunnallinen osattomuus sekä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hädän toistuva ohittaminen. Huumepolitiikka epäonnistuu väistämättä, jos se keskittyy pelkästään aineisiin eikä niihin olosuhteisiin, joissa käyttö lisääntyy.
On hyvä, että vieroitukseen ja kuntoutukseen pääsee aiempaa paremmin. Samalla meidän on pysähdyttävä arvioimaan palveluiden toimivuutta rehellisesti. Vastaavatko nykyiset hoitopolut tämän päivän huumeprofiilia? Vai olemmeko rakentamassa pyöröovi-ilmiötä, jossa ihmiset palaavat yhä uudelleen lähtöpisteeseen, koska tarjottu tuki ei ole riittävän pitkäjänteistä tai kokonaisvaltaista?
Monisyiseen huumetilanteeseen on vastattava kokonaisvaltaisilla ratkaisuilla
Nykyinen huumetilanne on monimutkaisempi kuin ennen. Käyttö on usein monipäihteistä, aineet voimakkaampia ja taustalla olevat elämäntilanteet entistä raskaampia. Vieroitushoito ilman toimivaa jatkopolkua ei riitä. Tarvitsemme pysyvämpää tukea, asumisen turvaa, mielenterveys- ja päihdepalveluiden aitoa yhteensovittamista sekä matalan kynnyksen palveluita, jotka tavoittavat ihmiset silloin, kun apua ollaan valmiita vastaanottamaan.
Pelkkä hoitoon panostaminen ei kuitenkaan riitä. Meidän on myös varmistettava, ettei huumeita käyttävien joukko kasva jatkuvasti. Tarvitsemme laadukasta, ajantasaista päihdekasvatusta jokaiselle ikäryhmälle, pitkäjänteisesti ja toistuvasti.
Meillä tulee yhteiskunnassa aina olemaan heitä, jotka eivät vielä halua tai pysty irtautumaan käytöstä. Heilläkin on oikeus apuun ja hyvään elämään. Haittoja vähentävä työ ei ole luovuttamista – se on realismia ja ihmishenkien suojelemista ja se on äärimmäisen tärkeä osa päihdepalveluita ja päihdepolitiikkaa.
Nuoret satunnaiskäyttäjät jäävät väliinputoajiksi
Samalla on tunnistettava uusi ja kasvava ryhmä: satunnaisesti huumeita käyttävät nuoret aikuiset. He eivät usein koe kuuluvansa päihdepalveluihin, mutta eivät myöskään saa tukea muualta. He putoavat sote-järjestelmässä palveluiden väliin. Huumeiden käyttöön liittyvä stigma on edelleen valtava, vaikka käyttöä normalisoidaan viihdekulttuurissa yhä enemmän. Moni ei uskalla hakea apua pelätessään vaikutuksia opintoihin, työuraan tai sosiaaliseen asemaan. Näin ongelmat ehtivät syventyä ennen kuin niihin päästään käsiksi.
Tilanne ei ratkea keskiluokkaa moralisoimalla sen enempää kuin huumeita käyttäviä ihmisiä leimaamalla tai nimittelemällä. Moralismi ei ole politiikkaa – se on este ratkaisuille.
Helsingin jahkailu päiväkeskusten suhteen turhauttaa – toimivat palvelut suojaavat sekä asiakkaita että työntekijöitä
Euroopassa on useita maita, joista voisimme ottaa oppia siitä, miten huumehaittoja vähennetään tehokkaasti ja inhimillisesti. Siksi Helsingin jatkuva venkoilu päiväkeskusten määristä ja sopivien tilojen loputon etsiminen on turhauttavaa. Puolen vuoden viivästys voi tuntua pieneltä niille, joille sisätilat ovat itsestäänselvyys, mutta asunnottomalle huumeita käyttävälle ihmiselle se on ikuisuus.
On muistettava, että puhumme ihmisten palveluista. Heikossa asemassa olevien ihmisten, jotka ovat pudonneet lähes kaikkien turvaverkkojen läpi. Samalla puhumme myös työntekijöistä, jotka tekevät vaativaa työtä ja tarvitsevat riittävät resurssit, turvalliset työolosuhteet ja mahdollisuuden auttaa aidosti.
Tarvitsemme pitkäjänteistä, avarakatseista ja monikerroksista huumepolitiikkaa. Sellaista, joka yhdistää ehkäisyn, hoidon, haittojen vähentämisen, sosiaalipolitiikan ja asumisratkaisut yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä ongelma ei ratkea moralisoimalla, panostamalla vain yhteen yksittäiseen toimenpiteeseen tai toivomalla, että ensi vuonna kaikki olisi itsestään paremmin.
Huumetilanne elää ja muuttuu joka päivä. Alfa-PVP on ollut vasta yksi esimerkki siitä, mitä kohtaamme, jos emme kykene ennakoimaan ja kehittämään toimintaamme muutosten mukana. Siksi tarvitsemme rohkeutta katsoa todellisuutta sellaisena kuin se on – ja rakentaa politiikkaa, joka perustuu tietoon, inhimillisyyteen ja vastuuseen.
Kyse ei ole vain huumepolitiikasta. Kyse on siitä, millainen yhteiskunta me haluamme olla kaikkein haavoittuvimmille ihmisillemme.
13.3.2026
Annuska Dal Maso
Varavaltuutettu
HUS-yhtymän hallituksen jäsen
Huumetyön asiantuntija