AJAN­KOH­TAIS­TA // Hon­ka­sa­lo va­sem­mis­to­lii­ton ryh­mä­pu­hees­sa: Ta­lous on vä­li­ne, ei pää­mää­rä

Helsingin kaupunginvaltuusto aloitti keskiviikkona 11. huhtikuuta 2018 keskustelun vuoden 2019 budjetista.  Vasemmistoliiton ryhmäpuheen piti valtuutettu Veronika Honkasalo:

 

Hyvät valtuutetut,

Politiikassa esitetään usein ajatus, että idealistit pitävät esillä jokaisen oikeutta hyvinvointiin, realistit painottavat talouskuria, joka usein puetaan vastuullisen taloudenpidon retoriseen kaapuun. Helsingissä ovat pitkään olleet vallalla realistit. He ovat muistuttaneet maan taloustilanteen olevan vaikea ja perustelevat sillä, että Helsingin pitää siksi leikata palveluista. Realistit myös muistuttavat meitä, että meidän pitää säästää nyt jottemme leikkaa tulevaisuuden lapsilta.

Vastakkainasettelu realistien ja idealistinen välillä on ongelmallinen. Viisas kunnallispoliittinen keskustelu ja päätöksenteko lähtee siitä, että arvioimme yhdessä mitä haluamme tehdä ja mitä pidämme tärkeänä. Talous on aina keino, ei päämäärä itsessään. Kunta ei ole yritys vaan julkisyhteisö ja sen tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia, ei minimoida kustannuksia ja tehdä mittavaa ylijäämää. Tämä tuntuu Helsingissä liian usein unohtuvan. Hyvän elämän edellytysten luominen tämän hetken lapsille  ja aikuisille auttaa myös tulevia sukupolvia.

 

Arvoisat valtuutetut,

Viime vuoden tilinpäätös kertoi toista vuotta peräkkäin, että Helsinki teki satojen miljoonien ylijäämän, viime vuonna tarkalleen ottaen 483 miljoonaa. Vielä vuonna 2016 ylijäämä selittyi osittain eritahtisina maanmyyntikirjauksina, mutta ei enää. Helsingin talous on vahvalla pohjalla, mikä selittyy ennen kaikkea parantuneella työllisyystilanteella ja yhteisöverotuloilla.

Me vasemmistoliiton valtuustoryhmässä olemme sitä mieltä, että taloudellisesti vahvan kaupungin on huolehdittava siitä, että myös palvelut ovat vahvalla pohjalla. Näin ei nyt ole. Sen sijaan eriytymiskehitys kaupungissa jatkaa kasvuaan.

On hyvinvoivien Helsinki, jossa eriarvoisuus ei tunnu jokapäiväisessä arjessa. Sitten on niiden Helsinki, joka ei ota koppia, anna turvaa ja hoivaa. Monesti tämä puoli Helsingistä näyttäytyy hyvinvoivalle helsinkiläiselle vasta siinä vaiheessa kun elämässä vastaan tulee kriisi, oma lähiomainen on vanhusten kotihoidossa tai mielenterveyspalveluiden tarpeessa.

Viime vuosien leikkaukset näkyvät helsinkiläisissä palveluissa yhä: koulut sinnittevät ilman riittäviä oppikirjamateriaaleja ja oppilaat työskentelevät muistiinpanojen varassa, päiväkodeissa liian alhaisilla palkoilla työskentelevät työntekijät väsyvät kun sijaisia ei palkata, vaikka tarve olisi. Mielenterveyspalveluiden piiriin pääsee vasta kun hätä on suurin, jos silloinkaan. Vanhusten kotihoidossa liian huonokuntoiset vanhukset yrittävät pärjätä yksinään kotona, vaikka koti ei ole heille turvallinen paikka. Työntekijät puolestaan uupuvat, kun työtä joutuu tekemään epäeettisissä olosuhteissa. Erityislasten vanhemmat joutuvat käymään kohtuuttomia kamppailuja saadakseen lapselleen koulunkäyntiin tarvittavan tuen. Koulujen ja päiväkotien perusparannuksia ei hoideta kuntoon ja tuhannet lapset joutuvat joka päivä kärsimään huonosta sisäilmasta.

 

Hyvät valtuutetut,           

Kaupunkia vaivaava eriytymiskehitys heijastuu myös päätöksentekoon. Nuorten asunnottomien hätä tai lastensuojeluasiakkaiden arki eivät välttämättä kantaudu päätöksentekijöiden agendalle, sillä täällä valtuustossa eletään usein eri todellisuudessa ja suhteellisesti suurempi osuus valtuutetuista tulee hyvinvoivilta alueilta kuin asukkaat. Siten eriytymiskehitys on myös demokratiaongelma.

 

Hyvät valtuutetut,

Vasemmistoliiton kärkitavoitteita vuoden 2019 talousarviota laadittaessa ovat nuorten asunnottomuuden vähentäminen, vanhustenhoidon parantaminen, peruspalveluiden parantaminen ja hyvä opetus kaikille niin eri kaupunginosissa kuin erilaisille oppijoille. Me haluamme, että varhaiskasvatuksen ja naisvaltaisten alojen alipalkkaus korjataan ja että Helsinki toimii tässä suhteessa suunnannäyttäjänä. Me vaadimme, että Keskustakirjaston kirjauksesta, jonka mukaan lähikirjastoverkostoa ei kavenneta, pidetään kiinni. Meidän näkemyksen mukaan henkilöstön siirtäminen lähikirjastoista Oodiin johtaa käytännössä lähikirjastoverkoston rapauttamiseen. Oodin henkilöresurssit on siksi tarkistettava. Nuorten asunnottomuuden kitkemiseen haluamme moniammatillisen otteen vahvistamista ja vanhusten kotihoitoon lisää resursseja sekä tarvittaessa helpomman pääsyn palveluasumiseen.

 

Hyvät valtuutetut,

Viikko sitten osoitimme täällä valtuustossa yhtenäisesti ja historiallisesti, että Helsingille hallituksen eriarvoistuva sote-uudistus ei käy. Pidetään näistä riveistä kiinni ja osoitetaan yhdessä että Helsinki kulkee eturintamassa kun on kyse eriarvoisuuden torjumisesta. Helsinki on ihmisiä, eikä taloudellista tulosta varten.