Helsingin Vasemmistoliiton luottamuspaikat valittu

Helsingin Vasemmistoliiton piirihallitus ja valtuustoryhmä valitsivat tänään kokouksessaan luottamushenkilöt puolueelle neuvoteltuihin luottamuspaikkoihin. Vallan keskittämisen sijaan Vasemmistoliitto jakaa luottamushenkilöpaikat mahdollisimman monille. Lähtökohtana paikkajaossa on, että yksi henkilö saa yhden luottamushenkilöpaikan.

Kaupunginhallituksen jäseniksi valittiin kansanedustaja Paavo Arhinmäki ja nuorisotutkija Veronika Honkasalo. Kaupunginhallituksen varajäseniksi valittiin koulupsykologi Anna Vuorjoki ja yhteisötyöntekijä Suldaan Said Ahmed. Uuden kaupunkiympäristölautakunnan jäseniksi valittiin puolestaan toiminnanjohtaja Mai Kivelä ja kansanedustaja Silvia Modig, kasvatus- ja koulutuslautakuntaan sosiaalityöntekijä Petra Malin ja lukion filosofian opettaja Vesa Korkkula. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaan valittiin nuoriso-ohjaaja Sami ”Frank” Muttilainen. Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseneksi kokous valitsi lastenohjaaja ja tutkimusavustaja Saku Etholénin.
Helsingin energiayhtiö Helen Oy:n hallituksen jäseniksi Helsingin Vasemmistoliitto valitsi päätoimittaja Sirpa Puhakan. HKL:n johtokunnan varapuheenjohtajaksi valittiin työelämätutkija Anu Suoranta.

”Olemme edelleen sitä mieltä, että valtuuston puheenjohtajuus olisi kuulunut Vasemmistoliitolle, mutta muilta osin olemme tyytyväisiä saavutettuun neuvottelutulokseen paikkamäärän suhteen. Vaalivoittomme näkyy selkeästi lisääntyneenä paikkamääränä kaupunginhallituksessa, kaupunkiympäristössä ja opetuksessa, joten vaikutusmahdollisuutemme Helsingin kuntapolitiikassa kasvaa tuntuvasti aikaisempaan verrattuna”, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo.

”Vasemmiston edustajilla on tärkeä tehtävä tehdä työtä ympäristön ja ihmisoikeuksien eteen ja vastustaa eriarvoistumiskehitystä. Aiomme puolustaa lähipäiväkoteja ja kouluja sekä hyviä sosiaali- ja terveyspalveluita”, sanoo Helsingin Vasemmiston piirin puheenjohtaja Petra Malin.

Helsingin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä järjestäytyy 31.5.2017, jolloin valtuustoryhmälle valitaan uusi puheenjohtajisto. Luottamuspaikat vahvistetaan kaupunginvaltuuston kokouksessa 7.6.2017.

Tutustu kaikkiin uusiin luottamushenkilöihimme (pdf).