Helsingin Vasemmisto: Ihmiskunnan tulevaisuuden ja ympäristön puolesta.

Helsingin Vasemmistoliitto ry
Syyspiirikokous 2.12.2017
Vartiokylän työväentalo
Ihmiskunnan tulevaisuuden ja ympäristön puolesta

Viisitoistatuhatta tieteentekijää julkaisi marraskuussa 2017 yhteisen varoituksen ihmiskunnalle, jonka mukaan ihmiskunnan tulevaisuus on vaarassa, mikäli ympäristön ja ilmaston suojelemiseksi ei toimita nopeasti. Olemme lähellä saavuttaa rajan, jonka jälkeen maapallo kokee huomattavaa ja peruuttamatonta vahinkoa.

Siirtymät kohti kestävämpää yhteiskuntaa vaativat toteutuakseen kansalaisyhteiskunnan toimintaa, mutta myös poliittista päätöksentekoa. Tieteentekijöiden mukaan tehokkaita toimia kestävän kehityksen eteen olisivat muun muassa eläinten elinympäristön ennallistaminen ja suojelu, ehkäisyvälineiden saatavuuden lisääminen ja koulutus, ruokajätteen vähentäminen ja siirtyminen enimmäkseen kasvipohjaiseen ruokavalioon. Yksi tärkeä toimenpide olisi myös taloudellisen eriarvoisuuden vähentäminen ja sen varmistaminen, että verotusjärjestelmässä huomioidaan kulutuksen todelliset kustannukset ympäristölle.

Eriarvoisuus on kasvanut niin Suomessa kuin kansanvälisestikin viime vuosikymmeninä. Julkiset palvelut kärsivät ja hyvinvointi heikkenee. Verojen välttelyn myötä yhteisöverokannat ovat puolittuneet viimeisen 30 vuoden aikana. Suomi menettää jopa miljardi euroa veroja vuosittain. Kehittyvät maat menettävät yli 100 miljardia euroa vuodessa. Sillä saataisiin terveydenhoito kaikille, koulupaikka 240 miljoonalle lapselle ja aurinkosähkö 1,8 miljardille kotitaloudelle. Verovarat ovat olennainen asia ympäristökatastrofin torjumisessa.

Helsingin Vasemmisto vaatii, että taloudellisen eriarvoisuuden vähentämistä tulee edistää niin Helsingissä, Suomessa kuin koko maailmassa. Tieteentekijöiden hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta on otettava vakavasti.